lauantai 6. kesäkuuta 2015

Vauvalahjaa taas :)



Siinähän se oikeastaan tulikin. Ystävä saa kesällä toisen lapsen, joten surautin pienelle pakettiin bodyn ja pipon. Perheessä on ennestään tyttö ja tyttöä on luvassa nytkin, joten ajattelin että pinkkiä on varmasti jo kaapissa valmiina. Toivottavasti miellyttää vanhempiakin tämmöiset värit. Body on muuten oikeasti ihan symmetrinen. Näköjään kuvatessa jäänyt vinkuralle.

Tämä vauvautuva ystävä kuuluu lukioaikaiseen kaveriporukkaan, jonka kanssa ollaan pyritty pitämään yhtä edelleen ja tapaamaan edes muutaman kerran vuodessa. Ennen lapsia tavattiin kerran kuukaudessa, mutta nykyään kaikilla on lapsia, joten koko porukan kokoon saaminen ei enää ole yhtä yksinkertaista. Se on kyllä joka kerta jotenkin yhtä kummallista, että ei olla enää ne viiniä lipittävät tytönhempukat, vaan kasa äitejä. Nyt eletään sitä vaihetta, kun aina jollain on mukana vauva sylissä tai mahassa.

1 kommentti:

  1. Ihana body ja pipo! Varmasti on mukavaa saada muutakin väriä kuin vaaleanpunaista.

    VastaaPoista