sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Bodymekko


Viikonloppuna oli lasten serkun synttärijuhlat ja pitihän sinne saada prinsessalle jotain päällepantavaa. Kaapissa ei ole mekkoja valmiina, koska ne on arkikäytössä niin epäkäytännöllisiä. Kovasti odotan sitä aikaa, että voidaan alkaa hamosia käyttämään ihan tavallisinakin päivinä. Vaikka muuten kyllä saisi tuo neiti pysyä ihan vauvana vaan. Haikeus iskee jo nyt...

Tätä bodymekkoa ommellessa tuli taas pari eiku-ilmiötä. Sain kangastilauksen kylkiäisenä foenauhaa joskus syksyllä ja olen monesti halunnut sitä kokeilla. Päätin sitten kantata mekon kaula-aukon sillä. Foe oli helppo käyttää ja reunasta tuli siisti. Mutta ei se sitten kuitenkaan oikein näyttänyt siltä miltä halusin. Tykkään kovasti kantata samalla kankaalla kuin muukin vaate ja purin sitten foen pois ja kanttasin uudestaan. Itse tykkään enemmän tosta jälkimmäisestä. Entäs te?


 Toinen eiku oli mekon pituus. Tein ensin pidemmän, siis kunnolla mekon pituisen niin, että peppu peittyy. Ei kai hienot neidit esittele alushousuja? Mekko puettiin päälle ja kas! Eihän sillä voi kontata! Mekko jäi polven alle. Enpä tullut ajatelleeksi, kun ei ole tämä ongelma ennen tullut vastaan. Esikoinen kun ei konttausaikana mekoissa viilettänyt. Tässä kuvassa siis vielä pitempi helma.


Vähän on helma lopulta lyhyen oloinen, mutta yhtään pitempi se ei voi olla, koska nytkin se välillä jää vähän polven alle kontatessa. Söpö se kuitenkin on koko mekko ja oikeastaan aika ihanasti tuo pilkullinen peppu tuolta vilahtelee. Kolmas eiku oli mekon ja bodyalaosan yhdistävä sauma. Sen oli tarkoitus tulla helman ja bodyn väliin, ettei se painaisi pienen herkkää ihoa, mutta siinä kävi ajatusvirhe ja sauma on kuin onkin kokonaan sisäpuolella. Höh. En alkanut sitä purkamaan, koska helma on rypytetty rypytyslagan avulla ja koko homma olisi pitänyt aloittaa alusta. Eipä tuo sauma nyt näyttänyt kyllä menoa haittaavan. Olen kerran tehnyt yhden bodymekon lahjaksi ja silloin sauma meni onneksi oikeaan väliin.












Ihana kukkakangas on Majapuulta, vaaleanpunainen pilkkukangas Viljamin puodista. Kaavana OB:n sausage dog muokattuna mekoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti