sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Toinenkin mekko




Edellinen maksimekko onnistui niin mukavasti, että ompelin saman tien vielä toisenkin. Laiskuus vaan iski, enkä pessyt kangasta etukäteen, joten toivotaan ette se kovin kutistu pesussa. Kangas on EK:n laarista.  Vielä kun tuo kesä kestäis vähän pitempään kuin yhden päivän, niin nämä pääsisi parempaan käyttöön. Onneksi maksimekkoja voi kyllä pitää viileämmälläkin säällä.



Huomasin muuten, että se on blogger, joka muuttaa nämä kuvat suttuisiksi. Omalla koneella näyttää ihan hyviltä, mutta blogissa menee huonoksi. Osaako joku neuvoa, mitä sille vois tehdä? 



maanantai 8. kesäkuuta 2015

Viiriäinen



Olisi varmaan pitänyt laittaa blogin nimeksi Viiriäinen eikä ompiainen. Olen nimittäin heikkona erilaisiin viirinauhoihin. Pojan huoneesta löytyy lippunauha ja joka kesä pitää terassille saada uudet viirit. Tämän nauhan siis oli tarkoitus palvella tänä kesänä ikkunan toisella puolella, mutta ripustin sen olkkariin, kun halusin tietää miltä se näyttää. Ja se näyttikin niin kivalta, että se jäikin tuohon. Meillä ei onneksi ole muutenkaan kovin vakavamielinen sisustustyyli, joten tuommoinen riemunkirjava koriste tuo vaan mukavan lisän.










Mutta niinhän siinä kävi, että piti tehdä terassille toinen. Voi harmi ;)

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Vauvalahjaa taas :)



Siinähän se oikeastaan tulikin. Ystävä saa kesällä toisen lapsen, joten surautin pienelle pakettiin bodyn ja pipon. Perheessä on ennestään tyttö ja tyttöä on luvassa nytkin, joten ajattelin että pinkkiä on varmasti jo kaapissa valmiina. Toivottavasti miellyttää vanhempiakin tämmöiset värit. Body on muuten oikeasti ihan symmetrinen. Näköjään kuvatessa jäänyt vinkuralle.

Tämä vauvautuva ystävä kuuluu lukioaikaiseen kaveriporukkaan, jonka kanssa ollaan pyritty pitämään yhtä edelleen ja tapaamaan edes muutaman kerran vuodessa. Ennen lapsia tavattiin kerran kuukaudessa, mutta nykyään kaikilla on lapsia, joten koko porukan kokoon saaminen ei enää ole yhtä yksinkertaista. Se on kyllä joka kerta jotenkin yhtä kummallista, että ei olla enää ne viiniä lipittävät tytönhempukat, vaan kasa äitejä. Nyt eletään sitä vaihetta, kun aina jollain on mukana vauva sylissä tai mahassa.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Prinsessa Takkutukan uusi mekko




Pikku neiti heräsi päiväunilta hiukset sellaisessa söherössä, että mitä lie unia nähnyt. Äiti ompeli päiväunien aikana uuden mekon, niin ei ihan peikoksi luulla.







Tämä on ensimmäinen kokeilu lasten Mekkotehtaasta, kaavana niin suloinen Katariina. Pienensin kaavan kokoon 80. Vähän oli säätämistä noitten kumppareitten kanssa, kun luin ohjeet huonosti. Tällä kertaa sentään luin, yleensä vaan ompelen ja ihmettelen jälkeenpäin. Mieskin tuumasi töistä tullessaan, että onpa ihana mekko.





tiistai 2. kesäkuuta 2015

Maxia maxista



Maxiraidasta maximekkoa! Kankaan alkuperää en enää muista, kun sitä on hillottu kaapissa niin kauan, mutta alusta saakka se oli tarkoitettu maximekkoon. Ja siihen se sopiikin tosi hyvin. Mekosta tuli kerrankin juuri sitä, mitä halusin. Kaava on uusimmasta SK:sta. Lisäsin vyötärölle nauhakujan ja pidensin helmaa aika reippaasti, kun on tuota vartta kertynyt vähän keskivertoa enemmän. Tästä tuli varmasti tämän kesän lempparimekko. Tein koon 40, joka on kokoni normaalistikin.







Jostain syystä kuvien kanssa on ongelmaa, kun menee ihan sutuksi. Missä lie vikaa. Käyttäjässä todennäköisesti...

perjantai 8. toukokuuta 2015

Aino



Tein ensimmäisen kokeilun uudesta Aikuisten mekkotehdas -kirjasta. Kaavana on Aino ja muokkasin kaavaa vain sen verran, että jätin vetoketjun pois ja lisäsin helmaan joitain senttejä, koska olen sen verran pitkä. Tein normaalia kokoani (40) ja mekko istuu hyvin. Tästä tuli oikein mukava arkimekko, jota voisi tehdä kyllä lisää. Kankaana on Eurokankaan  palalaarilöytö.





torstai 23. huhtikuuta 2015

Kangasvaraston pienennystä




Kolme tarvetta: a) neiti tarvitsee uusia paitoja b) kangaskaappi pullistelee ja vanhoja kankaita pitää saada kulutettua pois uusien tieltä c) tilkkupussit pursuu yli. Syntyy perusvaatetta, joita on piristetty söpöily kuvilla.






Kaavana OB:n kisuliini. Pallokangas Viljamin puodista, pinkki trikoo EK:sta.